Siirry sisältöön

Ehdota vuoden 2025 kaupunkikeskustatekoa - tästä!

Kaupunkiviirien suunnittelukilpailu alkaa nyt!

Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virran toteuttama kaupunkiviirien suunnittelukilpailu on avattu. Kaupunkiviirien suunnittelukilpailun teemana on vuonna 2026 Metsä.

Joensuu on Euroopan metsäpääkaupunki – kansainvälisesti ainutlaatuinen metsäosaamisen keskittymä, jossa koulutus, tutkimus ja yritystoiminta muodostavat vahvan metsäbiotalouden ekosysteemin. Metsä on täällä paljon enemmän kuin maisema: se on hyvinvoinnin lähde ja keskeinen osa Joensuun kestävää tulevaisuutta.

Kilpailu on kaikille avoin. Viiriehdotuksen edellytetään perustuvan omaehtoiseen suunnitteluun. 

Viirin suunnitteluohje
Viiri valmistetaan laadukkaasta lippukankaasta, ja sen kuva painetaan silkkipainotekniikalla siten, että toinen puoli näkyy peilikuvana. Viirin korkeuden tulee olla 2,5 metriä ja yläosan leveyden 1 metri. Alaosa voi olla yläosaa kapeampi.

Kilpailuehdotukset esitetään A4-kokoisella paperilla mittakaavassa 1:10. Viirissä saa käyttää enintään viittä väriä valkoisen lisäksi. Järjestäjä pidättää oikeuden muokata voittajatyötä painokelpoiseksi yhteistyössä tekijän kanssa.

Palkinto
Voittaja palkitaan 500 euron palkkiolla. Lisäksi kaksi osallistujaa palkitaan 150 euron kunniamaininnalla. Palkitut ehdotukset jäävät järjestäjän omaisuudeksi kaikin käyttöoikeuksin. 

Kilpailuehdotusten lähettäminen
Ehdotukset voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen toimisto@joensuunvirta.fi tai postitse osoitteeseen: Virta Joensuun kaupunkikeskustayhdistys ry, Siltakatu 10 B 25, 80100 Joensuu. Kuoreen merkintä: “Kaupunkiviirikilpailu”.

Ehdotuksien kääntöpuolella tulee olla tekijän nimi ja yhteystiedot.
Kilpailuehdotusten tulee olla perillä 12.4.2026 mennessä.

Voittanut viiri liehuu Joensuun kaupunkikeskustan valaisinpylväissä koko kesän ja syksyn ajan aina jouluvalojen saapumiseen saakka.

Aikaisempia voittajia näet osoitteesta www.joensuunvirta.fi/kesaviirit

Joensuun Virta logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.