Siirry sisältöön

Joen Yötä juhlitaan taas elokuussa – teemana luovuus ja luonto

Joensuun keskusta sykkii taas tapahtumia, kun kaupunkifestivaali Joen Yö valtaa kävelykeskustan monipuolisella taide- ja kulttuuri tarjonnallaan elokuun 15. päivä.

Joen Yön kantavana teemana on luova luonto. Kuten kulttuuriin myös luontoon vaikuttaa meidän ihmisten teot. Tekemisemme muovaavat sitä mitä luonnosta tulee ja miten luonto tekemiseemme reagoi. Meillä on mahdollisuus tehdä siitä omaamme tai tuhota sitä. Näitä asioita haluamme nostaa Joen Yön ohjelman avulla esille tänä vuonna, kertoo kaupunkifestivaalin tuottaja Minna Valonen.

VIMMA, Pelkkä Poutanen ja Tanssiteatteri Minimi esiintyvät Joen Yössä

Joen Yö levittäytyy eri puolille kaupunkikeskustaa tarjoten joensuulaiselle kulttuurille kaupungin suurimman estraadin esiintymiselle. Joensuulaisten lisäksi ohjelmaa muhevoitetaan valtakunnallisesti mielenkiintoisilla ja oman äänensä omaavilla artisteilla. Ohjelman avaa koko luontokeskustelun päälaelleen kääntävä aluetaidehahmo Miss Catastroph. Torilavalle nousevat myös kokeellista elektromusiikkia soittava Pelkkä Poutanen ja rokkia, folkkia, hiphoppia ja viuluja yhdistävä VIMMA.  

Suurta suosiota saavuttaneet työpajat lapsille ja nuorille ovat jälleen keskuspuistossa. Tällä kertaa maalataan esimerkiksi mustikoilla. Taidekeskus Ahjossa on Tanssiteatteri Minimin esitys Orange, joka on suunnattu erityisesti 3–9-vuotiaille lapsille ja heidän aikuisilleen. Esitys on saanut innoituksensa Reidar Särestöniemen maalauksesta Kielto ja Kaipaus ja se on osa Reidar100 juhlavuotisohjelmistoa.

Taide- ja kulttuurilaitokset yhdistävät voimansa  

Joensuun kaupunginteatteri, Joensuun kaupunginorkesteri ja Itäisen tanssin aluekeskus yhdistävät voimansa yliopiston Karelia-salissa. Makupaloja saadaan esimerkiksi kaupunginteatterin värikkäästä farssimusikaalista Naisia hermoromahduksen partaalla sekä kaupunginorkesterin syksyn ohjelmasta, johon ITAKin tanssitaiteilijat improvisoivat tanssiesityksiä. Tauoilla esiintyy Itä-Suomen yliopiston opiskelijaorkesteri RytmiHäiriköt.

Joen Yö on Virran ja Joensuun kaupungin kulttuuripalveluiden rahoittama, pääsymaksuton taidefestivaali, jonka tuottaa Virta. Koko ohjelman aikatauluineen voi käydä katsomassa Joen Yön verkkosivuilta www.joenyo.fi. Ohjelma täydentyy.

Joensuun Virta logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.