14.5.2021 Vuoden Kaupunkikeskustateko ja Kaupunkiviiri on nyt valittu

Vuoden Kaupunkikeskustateko ja Kaupunkiviiri on nyt valittu

Kortteli 48:n uudistustyö vuoden kaupunkikeskustateoksi!

Joensuun kaupunkikeskustayhdistys on palkinnut vuoden kaupunkikeskustateon vuodesta 2000 alkaen. Kilpailun tarkoituksena on korostaa kaupunkikeskustan merkitystä Joensuulle sekä nostaa esille Joensuun kehittämistä eteenpäin vieviä ilmiöitä ja tekijöitä. Tänä vuonna yhdistys yhdessä Karjalan Heilin kanssa avasi yleisöäänestyksen vuoden kaupunkikeskustateoksi.

Joensuun kaupunkikeskustateoksi haettiin tekoa, joka on positiivisesti vaikuttanut Joensuun keskustaan viimeisen vuoden aikana. Ehdotuksia kaupunkikeskustateoksi tuli yhteensä viisi:

1. Manufest, nuorten oma ja ilmainen musiikkitapahtuma.
2. Patsastelua, Heilissä julkaistava paikallinen sarjakuvastrippi Joensuun julkisesta taiteesta.
3. Kortteli 48:n uudistustyö.
4. Joulutori kuusineen ja valoineen.
5. Kaupunkikeskustakokonaisuus ja sen kehittyminen.

Kaupunkikeskustatekokilpailun yleisöäänestys oli suuri menestys, ääniä kisassa annettiin yhteensä 831 kappaletta. Selkeäksi voittajaksi nousi Kortteli 48:n uudistustyö, joka sai ääniä yhteensä 287.

Kilpailuehdotuksessa Kortteli 48:n valintaa perusteltiin näin: Torikadun vanhojen puutalojen remontti valmistui vuonna 2020. 1800-luvun puolivälissä rakennetut liike- ja asuinkorttelit olivat pohjana koko Joensuun keskustan kehittymiselle, mutta talot olivat vuosikymmenien saatossa rapistuneet. Laajamittaisen remontin jälkeen vanhat puutalot ovat jälleen kunnossa ja käytössä. Nyt ravintolat ja liikkeet ovat täynnä ihmisiä ja samassa pihapiirissä on upeita koteja. Kauneutta, toimivuutta, pitkäikäisyyttä ja vastuullisuutta kasvattaen keskustaa pitääkin kehittää.

Näin vuoden 2020 keskustateoksi palkitaan Kortteli 48 Oy ja tekijät sen takana: Martti Aittapelto, Samuli Sallinen, Miika Sunikka ja Jami Tammi.

Joensuun kaupunkikeskustayhdistys antaa tänä vuonna keskustateon erityismaininnan äänestyksessä toiseksi tulleelle Manufest tapahtumalle. Manufest oli ilmainen, nuorten tekemä oma tapahtuma, jonka toteuttajina oli Pohjois-Karjalan maakunnallinen nuorisovaltuusto. Kaupunkikeskustayhdistys haluaa erityismaininnassaan nostaa Manufestin esimerkiksi erilaisten toimijoiden osallisuutta lisäävästä tapahtumatuotannosta keskustan elävöittämiseksi.

Erityismaininta siis annetaan Pohjois-Karjalan maakunnalliselle nuorisovaltuuston Manufest tapahtumalle. Huomionosoitusta ovat vastaanottamassa avaintekijät Manufestin taustalta, Oskar Mannelin ja Sakari Päivinen.

Yleisöäänestyksen tulokset:

  1. Kortteli 48 uudistustyö 287 ääntä.
  2. Manufest 195 ääntä.
  3. Kaupunkikeskustakokonaisuus 146 ääntä.
  4. Patsastelua 109 ääntä.
  5. Joulutori 94 ääntä.

Keskustatekokilpailun ehdotusten tekijöille arvottiin 3 kappaletta 100 euron lahjakorttia Virran jäsenyrityksiin.

Voittajat ovat: Johanna Karppinen, Esa Turunen ja Oskar Mannelin.

Yleisöäänestyksen Karjalan Heilin tuotepalkinnot voittivat Mammu Ruotsalainen, Jenni Kyyny, Terttu Kettunen, Arja Jämsen ja Rebecca Tiippana.


Kaupunkiviirikilpailun voitti joensuulainen graafikko Sara Kalilainen

Perinteinen kaupunkiviirikilpailu järjestettiin tänä vuonna Pohjois-Karjalan maakunnan juhlavuoden kunniaksi teemalla ”Pohjois-Karjala 300-vuotta”. Kilpailu oli tänä vuonna todella suosittu ja ehdotuksia maakunnan juhlaviiriksi saatiin yhteensä 100 kappaletta.

  • Kilpailu oli tänä vuonna myös äärimmäisen kovatasoinen ja kilpailuehdotusten perusteella voi todeta, että suunnittelukilpailusta on tullut valtakunnallisesti tunnettu kilpailu, toteaa Katja Kolehmainen Joensuun kaupunkikeskustayhdistyksestä.

Kilpailun voitti joensuulainen graafikko Sara Kalilainen työllä ”Käki kukkuu myös vuonna 2021”.

  • Voittajaviirissä oli raikkaasti modernisoitu yhteisesti tuttua perinneainesta ja siten tuotu Karjalan Käki raikkaasti tähän aikaan, kuvailee kilpailun raati valintaansa.
  • Maakunnan kunniaksi suunniteltu viiri nousee tänä vuonna myös Lieksan kaupunkikeskustaa ilahduttamaan, iloitsee Katja Kolehmainen.

Viirikilpailun kunniamaininnoilla palkittiin vantaalaisen Jaakko Tikkasen työ ”Kruunu” ja helsinkiläisen Annukka Mäkijärven ”Käki, karhu ja karjalanruusut”.

Viirikilpailun tuomaroivat tänä vuonna maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja kulttuuriasiantuntija Pentti Ojajärvi Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta, kuvanveistäjä Harri Turunen Joensuun Taitelijaseurasta, koulutussuunnittelija Elina Vaaherkumpu Joensuun seudun kansalaisopistolta, vs. kulttuurijohtaja Leena Hoppania Joensuun kaupungilta, kaupunkikeskustayhdistyksen hallituksen jäsen Hannele Autti ja toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen.

LISÄTIEDOT: Katja Kolehmainen, toiminnanjohtaja,

Tilaa VIRTAA-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt kärryillä mitä kaupunkikeskustassamme tapahtuu.