Siirry sisältöön

12.5.– 13.5.
Taitokorttelin kesäkauden avaus

Toukokuu tuo mukanaan perinteisen Taitokorttelin Kesäkauden avauksen.  

Se järjestetään perjantaina ja lauantaina 12.–13. toukokuuta.  

Taitokorttelin sisäpihan kojuissa ja teltoissa on runsaasti paikallisia käsityöläisiä tuotteineen; myytävänä on mm. koruja, makrameetöitä, neulottuja sukkia, kudonnaisia, koristekiviä, keramiikkaa ja villiyrttejä.  

Paikalla on myös Taitobussi. Pitsikuvioinen Taitobussi on käsityötarvikkeilla ja -välineillä varustettu kiertävä käsityöneuvontapiste, jonka voi pyytää esimerkiksi johonkin kesätapahtumaan, kylätalolle, koululle tai vaikkapa kesämökille käsityökurssin järjestämistä varten. Kurssia varten tarvitaan vain viisi osallistujaa ja Taitobussin käsityöneuvoja tulee ohjaamaan sen. Käsityöneuvojamme voivat opastaa niin neulomista, virkkausta, ompelua, matkakangaspuilla kudontaa kuin auttaa asiakkaan omien kangaspuiden laitossa kudontavalmiuteen. Tule tutustumaan – ehkäpä Taitobussi tulee seuraavaksi juuri teidän kylälle! 

Perjantaina klo 12 Taito Pohjois-Karjala ry kylvää pellavaa kasvatuslaatikoihin Kauppaneuvoksen kahvilan terassin kupeessa.

Perjantain osalta tapahtumaa värittää myös Taiteen perusopetuksen Taidepyörre; lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan eri taiteenaloihin ja niitä tarjoavien toimijoiden toimintaan. Kyseessä on siis Joensuun TPO-toimijoiden yhteinen esittäytymistapahtuma. 

Taidepyörteeseen imaisee seitsemän taiteenalaa ja viisi taiteen perusopetuksen toimijaa: 

  • tanssi: Cat People Tanssikoulu ja Joensuun tanssiopisto 
  • käsityö: Taito-käsityökoulu Kässä 
  • musiikki: Konservatorio 
  • kuvataide, teatteri, sanataide, sirkus: Kansalaisopisto 

Taidepyörre korttelin sisäpihalla Perheentalon puolella klo 15–17 (sateen sattuessa sisätiloissa). 

Lisätietoa täältä.