29.2.2020

Kaupunkiviirin suunnittelukilpailu

Kaupunkiviirin suunnittelukilpailu

Kaupunkiviirin suunnittelukilpailu 2020 – ”Elämän Virtaa”

Kaupunkiviirien suunnittelukilpailu avataan nyt! Tänä vuonna kilpailun teema on ”Elämän Virtaa”. Kilpailuun voivat osallistua kaikki. Ehdotuksen edellytetään perustuvan omaehtoiseen suunnitteluun. Voittanut viiri liehuu kaupunkikeskustan valaisinpylväissä koko kesän ja syksyn aina jouluvalojen saapumiseen saakka.

Viiri

Viiri valmistetaan hyvänlaatuisesta lippukankaasta ja kuva painetaan silkkipainotekniikalla siten, että toinen puoli näkyy peilikuvana. Viirin tulee olla 2,5 metriä korkea ja sen yläosan leveyden 1 metri. Alaosasta viiri voi olla kapeampikin. Viirissä voi olla korkeintaan kolmea väriä valkoisen lisäksi. Kilpailuehdotukset esitetään A4 kokoiselle paperille mittakaavassa 1:10.

Palkinnot

Palkintoina on yksi 500 euron palkinto ja kaksi 150 euron kunniamainintaa. Palkitut ehdotukset jäävät järjestäjän omaisuudeksi kaikin käyttöoikeuksin.

Kilpailuehdotusten palautus

Ehdotukset on varustettava nimimerkillä ja suljetulla nimikuorella, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot. Kilpailuehdotukset tulee toimittaa 31.3.2020 mennessä osoitteeseen:

Virta - Joensuun kaupunkikeskustayhdistys ry

Siltakatu 10 B 25

80100 Joensuu

Kuoreen tunnus: "Kaupunkiviirikilpailu"

Lisätietoja

Tilaa VIRTAA-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt kärryillä mitä kaupunkikeskustassamme tapahtuu.