17.4.

I love muovi

I love muovi

Joensuu kilpailee pakkausmuovin kierrättämisessä valtakunnallisessa I love muovi -kampanjassa

Joensuun kaupunki osallistuu Yleisradion valtakunnalliseen I love muovi -kampanjaan, jossa Tampere, Lahti, Vaasa, Oulu ja Joensuu leikkimielisesti kilpailevat pakkausmuovin kierrättämisessä. I love muovi -kiertue jalkautuu Joensuuhun 15.–17.4.2019. Kaupunkilaisia pyydetään osallistumaan kampanjaan tuomalla pakkausmuovia kampanjan keräyspisteisiin.

I love muovi on yhteisöllinen kampanja, joka avaa muovin lajittelua ja tekee siitä yksinkertaista ja hauskaa. Taustalla kampanjassa on huoli muovin kulutuksen ja tuotannon kasvusta sekä kierrättämisen pullonkauloista. Kampanjan huhtikuisella kiertueella kilpaillaan siitä, mikä kiertuekaupungeista lajittelee eniten kierrätettävää pakkausmuovia asukaslukuunsa suhteutettuna. Voittajakaupunki selviää suorassa tv-lähetyksessä lauantaina 4. toukokuuta Yle TV1:ssä.

Muovinkeräyskiertue pitäjillä ja kantakaupungissa


Joensuun kaupungin tapahtumapäällikkö Markku Pyykkönen sanoo, että Joensuun ilmastotavoitteet huomioiden kaupungin on helppoa lähteä tällaiseen kampanjaan mukaan.

– Haastamme joensuulaiset mukaan tuomaan keräyspisteisiimme kierrätettävää pakkausmuovia. Järjestämme keräyskiertueen 15.–16.4. maaseutualueilla ja 17.4. Kauppatorilla. Kuka tahansa kaupunkilainen voi tuoda pakkausmuovinsa kierrätettäväksi.


I love muovi -keräyskiertueen aikataulu:


maanantai 15.4.

Pyhäselkä klo 11–13

Kiihtelysvaara klo 13.30–15.30

Tuupovaara klo 16.15–18


tiistai 16.4.

Joensuun Prisman keräyspiste

Eno klo 9–11

Uimaharju klo 12–14


keskiviikko 17.4.

Kauppatori klo 9–18

Tarkemmat paikat ja järjestelyt ilmoitetaan huhtikuun alussa.

Ratkaisukeskeinen I love muovi -kampanja avaa muovin lajittelun tilannetta Suomessa jalkautuen kaikkiin Ylen kanaviin televisiosta radioon, Yle Areenasta sosiaaliseen mediaan. Tarjolla on ajantasaista tutkittua tietoa muovin kierrätyksestä. Osana kampanjaa nähdään draamasarja, viihdyttäviä ja tietoa antavia videoita sekä huipennuksena kampanjan päättävä suora tv-lähetys toukokuussa.


Kampanjan kotipesä löytyy osoitteesta yle.fi/ilovemuovi, josta löytyy suuri vinkki- ja ohjepankki pakkausmuovin lajitteluun. Jokainen suomalainen voi sivustolla kertoa osallistuvansa yhteisiin muovinlajittelutalkoisiin. I love muovin Joensuun-kiertueesta on lisätietoja osoitteessa joensuu.fi/ilovemuovi.

Joensuussa kiertueen yhteistyökumppaneina toimivat Puhas Oy ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa.

Lisätietoja:


tapahtumapäällikkö Markku Pyykkönen

puh. 050 3405 826

tuottaja Erno Kulmala (Yleisradion kiertue)

Tilaa VIRTAA-uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt kärryillä mitä kaupunkikeskustassamme tapahtuu.